Syksy ja sienet

Kyllä se taitaa olla niin, että ihan kaikista eniten olen syksyihminen. Kun illat pimenee ja metsästä löytyvät ensimmäiset kantarellit heräilen minä eloon. 

En poimi mustikoita, korkeintaan pensasmustikkaa jos on aivan pakko. Mutta mikään ei pidä minua pois metsästä parhaaseen sienestysaikaan. 

En ole mikään huippuasiantuntija sienien suhteen, kerään vain muutamia hyvin tuntemiani lajeja. Joitakin uusia tuttavuuksia kyllä löytää tiensä koriini jos nyt ei ihan joka syksy niin ehkä joka toinen vuosi opettelen jonkin uuden lajin. 

Tämän vuoden hitti on ollut harvinaisen hyvä tattivuosi. Niitä kun ei normaalisti mökkimaisemista löydy. Meillä koko perheen suurta herkkua ovat tattileivät ja sienipiirakka. Lisäksi itselleni valmistan italialaista tattivuokaa. 

Stressi poistuu metsässä kulkiessa ja akut latautuvat helpostikin taas tuleviin haasteisiin, kun saa kiertää umpimetsää yksin tai kaverin kanssa. 

Vauhdikas syksy

Uskomattoman nopeasti taas päivät ja viikot pyörivät ympärilläni. Jollain keinoin koitan kuitenkin sinnitellä mukana. Ja samalla jopa nauttia tästä ihanasta elämästäni jossa kaikki palaset tuntuvat olevan ihan kohdillaan.

Työkuviot alkavat vihdoin viimein ratkeamaan ja omalta osaltani ehkä parhaalla mahdollisella tavalla. 

Kotona sen sijaan koko pakkaa sekoittaa pieni kultainen aarre. Ensimmäinen yhteinen kuukausi on takana ja pennun luonne on tullut tutuksi. Lempinimet ovat sen mukaisia "Tasmanian täystuho" "Hiiveli" ja tietty mamman "Muru". Pennulta löytyy luonnetta ja vauhtia (ja hitokseen terävät hampaat) ja sitä nyt sitten koulitaan. Ihanaa kultaisessa noutajassa on sen oppivsisuus ja miellyttämisen tahto. 

Sitten lisäksi on vielä se pieni mummin rakas karhunpentu, joka myös kasvaa päivä päivältä ja jonka kanssa ehdin viettää aivan liian vähän aikaa arkisin. Toisaalta kuulumisia vaihdamme tyttäreni kanssa lähes päivittäin, eli yksikään edistysaskel tai muu tärkeä yksityiskohta ei jää minulta kuulematta.