Lomastressillä stressilomalle

Hirvittävää kiirettä koko viikko. Pitää ehtiä vielä tekemään monta asiaa ja hoitamaan loppuun vielä useampi keskeneräinen projekti ennen lomaa. 

Yht'äkkiä jossain takaraivossa kuiskasi pieni järjen ääni jostain kaukaa, eihän minulla ole tällaista stressiä edes jouluna. Miksi siis nyt?

Homma seis sekunniksi, otin kynän ja paperia ja listasin kaiken. Sen jälkeen ruksasin listalta muutaman oikeasti pakollisen ja kiireellisen työn. Lopuista tuli kiva muistilista, jonka turvin on mukava sitten palailla lomalta. Ei tarvitse pelätä, että jotain unohtuu, lista odottaa sievästi siinä työpöydällä lomalta palaajaa.

Huomenna loput hommat kasaan, nippu ohjeita niille, jotka raatavat siellä lomani aikana ja sitten - suuntaan juhannuksen viettoon ja lomailemaan hyvillä mielin. Niin olen nyt päättänyt ja sen pidän!

Kukkaan puhkeavan juhannusruusun myötä oikein hyvää Juhannusta myös teille kaikille!

Onnellinen odottaja

Vihdoin viimein olemme odotuksen loppusuoralla. Olemme eläneet koiratonta elämää jo liian monta vuotta ja nyt sille on laitettu piste.

Muutama viikko vielä ja saamme pienen kultaisen pennun tähän taloon! Pentu oli tilattu jo vuosi sitten, mutta silloin ei kai sitten aika vain ollut oikea. Minulle kultaisen noutajan kasvattajia taitaa olla olemassa vain yksi ja ainoa, sekä hänen äitinsä. 

Olisin halunnut samaa sukua olevan pennun kuin 1996 syntynyt edellinen kultaisemme oli, nyt tein kuitenkin kompromissin ja riittää, että saan pennun samalta kasvattajalta. 

Seuraava kysymys olikin sijoitus vai oma?

Haluan sijoituskoiran, koska haluaisin oman koiran suvun jatkuvan ja itse en halua pentushowta pyörittää. Jos edellinen koiramme olisi joskus pentuja saanut, olisi nyt ollut ehkä helpompaa saada uusi pentu samasta suvusta.

Nyt odotan kärsimättömästi, että pääsemme katsomaan pentuja ja jos vielä saisi siitä jo kuvan tai sata napsittua. Heinäkuun lopulla on luovutus ja en kyllä tiedä miten odotella sinne saakka! 

Uusi aika

Vajaat yhdeksän vuotta sitten tunsin itseni melkein turhaksi. Vanhemmat lapset olivat itsenäistyneet ja äidin hommana oli lähinnä vaate- ja ruokahuolto & rahoitus. Vietin kotona omaa aikaa liiankin kanssa. 

Sitten sain armollisen siirtymän, kun nuorimmainen syntyi ja olinkin taas tarpeellinen. Jotenkin tuntui, että muutuin siinä samalla vielä vähän tärkeämmäksi myös isommille sisaruksille. 

Ihania vuosia on nyt kulunut jo monta. Haikeita aikoja olivat erityisesti isompien pois pesästä muuttamiset. Kuitenkin luultavasti selvisin äidin kasvukivuista vähän vähemmillä kyyneleillä ja nuoret vähän vähemmällä hössötyksellä. 

Nyt, kun nuorimmainenkin alkaa osoittamaan ensimmäisiä itsenäistymisen merkkejä on kai aika tunnustaa, että eivät ne lapset ikuisesti pysy lapsina ja äidin helmoissa. Vaan eipä hätiä mitiä, kiitos ison ikäeron, hoivaviettiäni saan edelleen toteuttaa pienen karhunpojan kanssa. Se pieni ihmisen alku on sulattanut mummin sydämen täysin.