Viikot vain vierivät niin hirvittävän nopeasti ja harvoin on nyt tällä hetkellä viikolla aikaa pikkuisen tapaamiseen. Onneksi vielä viikonlopuista suurin osa ainakin on ollut vapaina ja silloin ollaan vietetty kerralla useampi tunti yhdessä. Kyllä on syli tyhjä aina sen jälkeen kun pienestä eroan. Eroa kuitenkin helpottaa joka-aamuinen uusi tuore kuva pienestä, joka odottaa minua saapuneissa viesteissä toivottaen iloa jokaiseen työpäivääni. Meillä työpaikallani on tainnut jo syntyä käsite mummin "päivän kuva".
Toisaalta omakin perhe ja meidän pikkuisin, tokaluokkalainenkin, kaipaa vielä äitiä paljon ja osaa tuikata kipeästi sanoillaan, kun kyselee äidin työpäivien pituutta. Mutta realistisen olen miettynyt, että töissä on käytävä ja mieluummin tietenkin teen sellaista työtä, josta saan kunnollisen korvauksen lisäksi myös tyydytystä ammatillisesti onnistuessani. Toki lyhennän sitten päivää silloin tällöin ja olen kotona odottamassa neitiä koulusta - ja voi sitä upeaa palkintoa:"Ihanaa äiti, sä oot kotona! Mä meen ulos! Heippa!"
Ehkä nämä ovat nyt niitä ruuhkavuosia, töitä, lapsia ja kaupan päälle vielä lapsenlapsikin! Voisiko elämä sen rikkaampaa olla. Ehkä on parasta nauttia tästä kaikesta juuri nyt ja sopivissa määrin kaikkia eri osa-alueita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti