Sain taas vaihteeksi kunniatehtävän viettää iltapäivää Pikku-Nallen seurassa. Jotenkin se tuntuu aina yhtä ihanalta. Ne lukemattomat valloittavat hymyt, uudet temput ja se pienen miehen luottavainen katse! Tällaisena iltapäivänä tiivistyvät elämän peruskysymykset kaiken keskipisteeksi. Onko nälkä? Väsyttääkö? Vaihdetaanko vaippa?
Miten ihanan yksinkertaista, kunhan vain malttaa rauhoittaa mielensä ja jättää muut hössötykset taka-alalle. Keskittymällä vain ja ainoastaan pienen pojan pieneen ja niin valtavan suureen maailmaan tuntuu hyvin ihmeelliseltä. Kaikki tämä on nyt ja tässä ja loppujen lopuksi vain ohikiitävän hetken. Siksi siitä onkin hyvä nauttia juuri nyt. Kohta se Pieni juosta vilistää ja ehtii vain käymäseltään mummin sylissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti