Elämme syödäksemme - syömme elääksemme, kumpaan ryhmään itsesi luokittelisit?

Ruokaa on pakko syödä jos aikoo pysyä hengissä. Toisaalta joillekin, kuten minulle on hyvä ruoka henki ja elämä. Arkiruoka on sitä peruskauraa, mutta ehdottomasti puhdasta sellaista - nuorimmaiseni sanoin: "ilman mitään lisäainemössöjä" E-koodeja osaan tulkita ja vältän tiettyjä aineita erityisesti, mutta en halua olla mikään nipottaja kuitenkaan. Eivät ne kerrasta tapa!

Ruoanlaittooni sisältyy yksi periaate ylitse muiden. Haluan tehdä sen alusta asti itse. Lapseni ovat onneksi siinä määrin kotiruoalla hemmoteltuja, että eineksille tulee helposti hylkypäätös jos niitä pöytään yrittää ujuttaa. Jos einesten tai puolivalmisteiden käyttöön on jostain pakottavasta syystä turvauduttava, pyrin kuitenkin siihen että ne olisivat mahdollisimman vähän prosessoituja.

Viikonloppuisin panostan mielelläni enemmän ja teenkin sitten usein monivaiheisempia tai pidempää kypsytystä vaativia ruokia. On myös ihanaa nähdä miten olen saanut tämän rakkauteni ruoanlaittoon tartutettua lapsiini. Erityisesti jo omillaan asuva poikani tekee ruokansa arkisinkin mieluummin itse, kuin sortuu eineksiin tai pikaruokaan. Tämä jos mikä lämmittää äidin sydäntä.

Rakastan ruoanlaittoa ja uusia tapoja tehdä sitä. Aikuisopiston opinto-ohjelmista selaan aina ensimmäisenä ruoanlaittokurssit. Takana on tähän mennessä mm:
- blinikurssi
- makkarakurssi
- kiinalainen keittiö ja
- tapaskurssi.

Toinen erinomainen tapa oppia uusia reseptejä ja nauttia ruoanlaitosta on tehdä se hyvien ystävien seurassa. Syksyn sateinen viikonloppu kokoaa säännöllisen epäsäännöllisesti ryhmän ystäviäni jonnekin suuntaan mökkeilemään. Viikonlopun menua suunnitellaan hartaasti ja tarkasti, ruokajuomien valinta on sitten jo helpompaa - hyvin useat taitavat rakastaa hyvää punaviiniä ja ruoan päälle lasillista konjakkia.