Pieniä ihmeitä

Tämä syksy on kiireisempi töiden kannalta kuin koskaan. On upeaa tehdä sellaista työtä, josta näen ja kuulen päivittäin välittömiä positiivisia tuloksia. Toisaalta tuollainen vie mukanaan ja hups heijaa en huomaakaan, kun unohdan jo kaiken muun ja kuka muu siitä kärsikään kuin perhe ja viime kädessä tietenkin minä itse.

Onneksi on olemassa muutakin elämää ja saan siitä tuntuvia muistutuksia aika ajoin. Pikkuinen vauva kasvaa ja vahvistuu. Laskettu aika olisi nyt näinä päivinä  ja tuo pieni on jo monta viikkoa vanha vahva miehen alku. Aika aivan pysähtyy vauvaa hoidellessa, tuntuu ihanalta ikään kuin palata ajassa taaksepäin ja muistella omien lasten vauva-aikaa.

Toinen tämän syksyn ihana voimaannuttava uutuus on ollut nuorimmaisen aloittamat ratsastustunnit. Kerran viikossa käymme tuttavan tallilla hoitamassa poneja ja oppimassa ratsastusta pienillä poneilla. Se tunne mikä tulee tallissa touhuillessa ja poneja silitellessä hävittää kerta heitolla kaiken stressin ja kiireen. En tiedä pitäisikö tunneista maksaa tuplamaksu, sen verran hyvältä siellä käyminen tuntuu. Toisaalta onneksi on vielä ihania asioita ja tuntemuksia, joita voi saada ihan ilmaiseksi. Parhaassa tapauksessa saatanpa saada tuolta tallillta uusia ystäviäkin, niiden poniystävien lisäksi.
Sanonta "Onni tulee arjesta" on niin totta!