No, miltä se nyt tuntuu?

Sitä kysellään ihmeen paljon. Miltä se nyt tuntuu olla mummi? Ai miltäkö?

Oikeasti ei miltään, ainakaan välillä, mutta sitten se taas iskee päälle. Äidiksi tullessani olin ensin haaveillut siitä ja sitten konkreettisesti odottanut sitä 9 kuukautta. Kyllähän nyt mummiutuessanikin odotin tyttäreni mukana ensin yhden lyhyemmän ajan, joka päättyi suruun ja murheeseen ja sitten yhden kokonaisen raskauden, noin kahdeksan kuukautta. Jonka lopuilla Pieni ensin päätti tulla ennen aikojaan ja sitten kun lääkärit päättivät, että nyt olisi aika päätti Pieni pysytellä sittenkin siellä sisäpuolella turvassa.
Näin ollen olivat Pienen syntymä ja alkumetrit pientä kaaosta, samoin äitiä jouduttiin hoitamaan vielä viikkoja ennen kuin saatiin kummatkin kuntoon ja arkielämän normaaliin pyörteeseen. Koita siinä nyt sitten sivussa miettiä miltä se tuntuu! Hirveä huoli pärjääkö ne, jaksaako ne, entä jos ne eroavat - siis Pienen äiti ja isä, ja vaikka mitä muuta murehdittavaa.
Sitten kun taas nähdään, voi sitä ihanuutta molemmin puolin. Mummi on se joka hoitaa Pientä jos on paikalla. Tytär taantuu lapsekseni ja antaa Pienen minulle - "Äiti hoida sä hetki?" Ja mummi hoitaa mielellään.
Sydän rakkautta täynnään kotiudun illan päätteeksi. Mietin miten onnekas olenkaan. Tytär luottaa minuun, vävykin taitaa luottaa. Kyselee paljon tärkeitä vauvanhoidollisia juttuja ja keskustelee kanssani Pienen hoidosta ja osallistuu minun ja äidin keskusteluihin mukavalla tavalla.
Ja ihan pian on taas ikävä! Ihan joka päivä ei kuitenkaan siellä voi käydä, eikä ehdikään. Kerran pari viikossa ja tietysti aina pyydettäessä koitan ehtiä.